Isommalla porukalla taas treenit. Leikin koiran kanssa vähän ennenkuin muut tulivat paikalle, sen jälkeen otettiin yksin ja yhdessä.

Nopan kanssa otettiin ensin luoksepäästävyystreenejä, toinen koirakko vieressä rivissä. Ensimmäinen kiekka oli koiralle todella vaikeaa pysyä nahoissaan, vaikka ihmiset tulivat vain meidän eteen yksitellen seisomaan edes katsomatta koiraa. Toisella kierroksella ei Nopan enää tarvinnut katsoa eteen tulevia ihmisiä ja se keskittyi pitämään minuun kontaktia.

Hetken autossa kököttämisen jälkeen otin Nopan vähän leikkimään ja tarkoitus oli tehdä alokasluokan liikkeet aina välissä palkaten, liikkurin kera. Nopan huomio kuitenkin herpaantui ja se karkasi ihmisten luo kuuroin korvin. Siispä takaisin autoon. Jos olisi kutsusta tullut taas takaisin kuulolle, kuten yleensä jos innostuu, olisin jatkanut. Tämä oli toinen kerta ikinä, kun se tuollaista pääsee tekemään, muuten olen aika hyvin saanut ennakoitua tilanteet. Hurjasti vain lisää malttia ja keskittymistä.

Uusi yritys tauon jälkeen ja seuraamiskaavion otinkin hihnassa. Malttoi keskittyä muttei ihan täysillä, joten puolessa välissä kaivoin palkan taskusta kainaloon.

Liikkeestä seisominen hyvä, loppuistumisen jätin tekemättä ja palkkasinkin aika nopeasti, sillä minun väistäminen vierelle tullessa on ollut ongelma ja nyt pysyi paikoillaan. Olen alkanut palkata pallolla eteenpäin heittämällä, siitä että pysyy paikoillaan. Tämä on tuntunut tehoavan hyvin. Pallo tosin ei saa olla kädessä eikä käsi taskua lähelläkään.

Liikkeestä maahanmenossa näki pallon narun, joka jäisenä sojotti taskusta. Jäi jumittamaan, eikä mennyt ensimmäisestä käskystä maahan. Uudella käskyllä meni, mutta palasin takaisin koiran viereen ja sitten jatkettiin seuraamista. Nyt olin tarkkana ja ensimmäisestä maahan. Loppuistuminen hidas, mutta tuli kuitenkin hetken miettimisellä yhdestä käskystä.

Luoksetulossa jouduin toistamaan käskyn, ettei lähtenyt seuraamaan. Malttoi hienosti istua paikoillaan ja odottaa, vaikka otin aikanai ennen kutsumista ja muu porukka kiinnostikin taustalla. Näytti ettei tule suoraan, joten hiukan autoin vartalolla. Edessäistumisesta nameja ja kokeilun vuoksi loppuasento sivulle, hyvä.

Heitin hetken aikaa palloa ja sitten takaisin autoon, tämä riitti tällä kertaa. Hirmuisesti sitä malttia vielä tarvitaan, muut ihmiset on niin kovin ihania :)