Tänään oli vihdoin vähän viileämpi ja virittelin treenikentän taas pystyyn.

Metallin kanssa kertomusta edellisessä kirjoituksessa. Tänään piti taas vähän herätellä halua ottaa metalli suuhun, mutta muutaman toiston jälkeen tehtiin liike kahdesti kokonaisena :)

Pikkaisen seuraamista ihan vaan vireen nostamiseksi. Sitten liikkeestä istumisia, nämä tosi hienosti. Zetaa jossa kaikki asennot löytyi nätisti, seisomisen kanssa piti muistutella, ettei saa liikkua kierron aikana.

Ruutua muutamaan otteeseen eri liikkeiden välillä. Nyt on pienet "viralliset" merkit ja valkoinen nauha, ruutu löytyi läheltä ihan nätisti, mutta kaukana ajautui oikealle ja myös oikealle ruudun ulkopuolelle. Kävin siis näyttämässä paikkaa, josta löytyi sitten hyvin. Hankin myös vaaleanvihreät kukkaruukut merkeiksi, joten näitä päästään erilaisilla nyt hyvin treenailemaan.

Lukosetulon pysäytyksiä, teki kohtuullisesti, mutta alkuunsa liikkui kyllä tuplasti oman matkansa. Tässä taas pientä muistuttelua. Maahanmenot on kivemmat. Erillisenä vähän edestä sivulletuloa, tarvii vartaloapua, ettei jää vajaaksi, alkanut mokoma laiskottelemaan näissä.

Kaukoja namipalkalla ensin lähempää, sitten täyspitkältä matkalta. Palkkailin joka liikkeen välissä. Ekoissa nousuissa ei tänään jumittanut, seisomiset vaati vähän enemmän tänään, ettei jääneet istumisiksi. Etenemistä ei juurikaan tapahtunut ja seisomassa pysyi nätisti.

Tunnarissa ensin muistuttelu, että nenä auki ja omaa ollaan hakemassa. Oma tuli ihan nätisti, väärien kanssa ei sitten tänään käyttänyt nenää enää pätkääkään. Pitää muistaa, ettei kuumalla tehdä keskittymistä vaativaa ihan vikana. Otettiin sitten ihan läheltä helppona ja avustaen niin, että saatiin onnistunut haistelu ja oma nousemaan. Näissä nyt tarkkana, ettei tule epäonnistumisia, joiden paikkaaminen sitten kestää.