Janakkalan kisoihin vei tänään tie aikaisin aamusta. Onneksi ei ollut yhtä kylmä kuin eilen, varpaat oli silti vähän kohmeessa.

Nopalle kolme rataa. Eka hyppäri, jossa päästin heti kolmannella esteellä koira selän taakse ja solmuunhan siinä mentiin. Enkä sitten käynyt ohjaamassa keppejäkään kunnolla loppuun. Noppa hyppäsi kuitenkin tällä radalla hyvin.



Toinen rata oli hyvä. Noppa oli kuulolla ja teki tarkasti kaikki kontaktit! Olen ihan hirmu tyytyväinen tähän, ei me parempaan oltaisi pystyttykään :) Radalta siis nolla ja sijoitus 10.



Kolmas rata vähän jännitti, mutta päätin että tulee mitä tulee, olen jo tähän ihan hirmutyytyväinen. Ja me taisteltiin toinen nolla! Kolmas rata ei siis ihan mikään ideaali, olin vähän väärissä paikoissa ja myöhässä, mutta Noppa teki hienosti töitä minun kanssa, otti kontaktit ja piti rimat. Sijoitus 9. Video seitsemännestä esteestä eteenpäin.



Tämän vuoden tavoitteet Agilityn osalta on siis jo täytetty! Asetetaan uudeksi tavoitteeksi SM-kisoissa toisella kierrokselle pääseminen ;) Noppa kisailee loppukevään vähän harvakseltaan sitten, yritetään ylläpitää tämä kisataso ja treenaillaan uusia juttuja.